Monday, March 28, 2011

Palava sydän

Inspiroiduin Pave Maijasen laulusta "Palava sydän" ja tein tämän kollaasin. Se on koottu itsekoristelemistani papereista ja koristeltu ompelukoneella. Tämä ja muutama muu kollaasi ja valokuva on saatavilla nyt printtinä DeviantArt.com-palvelusta.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin ompelukonettani muuton jälkeen. Vaikka nyt ompelinkin paperia, luulen, että palaan pikku hiljaa tekstiileihinkin. Mielessä pyörii joitakin ideoita, jotka liittyvät erityisesti kankaisiin ja neuleisiin.

Palava sydän - se minulla on viime aikoina todella ollut. On niin ihana katsella taidetta ja tehdä sitä. Taide tekee elämästäni rikkaan, samaa toivon myös sinulle!

Saturday, March 19, 2011

Aarrerasia

Lähdin ostoksille hankkimaan isompaa laatikkoa käsin koristelemilleni papereille. Ei löytynyt ostoskeskuksesta sopivaa. No, ei hätää, etsin netistä jonkin kivan peltirasian. Ei kelvannut mikään.

Maailma on täynnä esineitä, mutta mieluisat on usein niitä, jotka tekee itse itselleen. Huomasin hyllylläni lojuvan laatikon, jonka sain joskus lahjan mukana. En ollut viskannut sitä roskiin, kun se oli niin tukeva. Parissa tunnissa se oli saanut kollaasin kanteensa.

Nyt kun sen kannen avaa, se on täynnä aarteitani, joiden arvo ei avaudu kaikille. Minusta on kuitenkin ihana selailla ja poimia papereita sieltä seuraavaan kollaasiin.

Thursday, March 17, 2011

Maalattua keramiikkaa

Kaikki alkoi siitä, kun löysin kaksi kukkaruukkua vanhan tavaran kirpputorilta. Ne olivat jotenkin niin inspiroivia! Sitten juttu jatkui, kun löysin vähän petsilakkaa purkin pohjalta remontoinnin jäljiltä. Yhdistin sitä vesivärikyniin ja se näytti ihan hauskalta. Piti kokeilla heti, miltä paperit näyttäisivät skannauksen jälkeen. Skannaan monesti tekemiäni juttuja, koska työstö voi siten jatkua koneella tai niin, että tulostan työn paperille ja jatkan taas käsin. Kun sain paperit koneelle, homma vähän karkasi käsistä ...

Tein digisivun aiheena ostamani ruukut.



Mutta ennen sitä, tein oman skräppäyskitin.

Se on nyt ladattavissa ilmaiseksi. Voit käyttää kittiä omaan käyttöön, mutta ei kaupalliseen käyttöön, eikä muokattavaksi.

Monday, March 14, 2011

Kun Huono Maku voitti Sisäisen Kriitikon

Minulla on paljon tiukkoja sääntöjä. Sain niitä roppakaupalla perinnöksi äidiltäni. Siitä huolimatta väliin minustakin löytyy kapinallinen.

Tänään sain typerän idean leikata kirjaimia lehdestä taidepäiväkirjani sivun koristeeksi. Yritin päästä eroon ajatuksesta, koska se merkitsi käsintehtyjen paperieni suoranaista pilaamista sillä, että liimailisin halvalta näyttäviä lehtileikkeitä niiden päälle.

Taidepäiväkirjojen harrastajien keskuudessa ilmiötä nimitetään Sisäiseksi Kriitikoksi, joka asuu jokaisen taiteilijan sisällä ja estää luovuuden virtaamista vapaasti. Minusta sisäinen kritiikki on kuitenkin erittäin kannatettavaa ja olen itse asiassa aika tykästynyt Sisäiseen Kriitikkooni. Hän tietää aina mikä minulle on parasta ja loppujen lopuksi elämä hänen kanssaan on hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista: roskiin roskiin roskiin ...

Mutta tänään minulla oli lomapäivä töistä ja Sisäistä Kriitikkoani laiskotti. Joten tein sen. Otin sakset, valitsin puolihuolimattomasti sanat "Talo" ja "Valo". Se rimmasi mukavasti ja sopi mielialaani, sillä nautin koko päivän uudesta kodistamme ja sen suurista ikkunoista, joista kevätaurinko tulvi sisälle.

Sanomattakin oli selvää, että Sisäinen Kriitikkoni ei ollut taidepäiväkirjani sivuun tyytyväinen. Mutta kun se oli tehty Moleskine-kirjaseen, josta oli vaikea irrottaa yhtä sivua niin, etteivät muut olisi myös irronneet, se sai jäädä. Sisäinen Kriitikkoni päätti, että sivu toimisi todisteena siitä, että kuka tahansa voi heikkona hetkenä sortua innostumaan Huonosta Mausta.

Saturday, March 12, 2011

Myyntipöytä



Olen varannut pöydän huomiselle Askartelukirppikselle. Minulla on siellä lähinnä kortteja, kankaita ja itsekoristeltuja papereita myytävänä. Kiva nähdä, mitä muut tuovat paikan päälle. Myyntejä tai ei, on aina kiva tavata välillä muita harrastajia kasvokkainkin eikä vain verkon välityksellä! Jos olet lähietäisyydellä, tule paikan päälle!

Saturday, March 5, 2011

Värejä ja musiikkia


Tein jälleen sivun taidepäiväkirjaani, tällä kertaa musiikista. Sivulla on vain vähän tekstiä: "näin näen musiikin". Tämä sivu on syntynyt lempimuusikkoani Tracy Chapmania kuunnellessa. Minulle musiikki on hyvin visuaalinen kokemus. Näen sitä kuunnellessani värejä, muotoja ja elävää viivaa.

Tracy Chapmanin kunniaksi olen tehnyt perinteisenkin sivun. Tämä on tehty viime kesänä ja oli eka digileiskani. Pohjana on Cathy Zielsken valmis malli.